torstai 14. elokuuta 2014

HUUTOKAUPASSA

 Lähdimme viime sunnuntaina oikein porukalla huutokauppaan.

Huutokauppa järjestettiin täällä Ruuhimäessä Reivin kartanolla.
Olipa upea paikka vanhoine rakennuksineen ja pihapiireineen.

Lapset kyselivät,että mitä siellä huutokaupassa oikein tehdään ja sanoin ,että tietenkin huudetaan kovaa.


 Viimein kun aloimme huutaa haluamiamme tavaroita lapset hoputtivat meitä huvittuneena,että huuda vielä.Älä nyt lopeta ,huuda vaan.
Kyllä olisi välillä naurattanut.

Väkeä oli kerääntynyt paljon jyväskylästä asti ja ihania tavaroita oli paljon.
Olisi tehnyt mieli huutaa vaikka ja mitä,mutta tuo rahapussin sisältö rajoitti innokkaita huutajia.
 Tällainen 1943-vuoden coca-cola tarjotin jäi käsiin ja minä sain mitä halusinkin,nimittäin Vanerisen matka-askin.
 Reissumies huusi itselleen heinänteko koneen ja meinaa kuulema kunnostaa sen uuden veroiseksi.
Naapurin Mikko toi sen traktorilla meille seuraavana päivänä.
Sitten tämä minun huutoni.
Pinna sohva jossa olin ainoa huutaja ja sain sen viidellä eurolla.
Taas on yksi nukkuma paikka lisää,kun lapset tulevat yökylään.

Olipa mukava päivä.

Vielä kotiin tullessakin nauratti,kun seisoin erään miehen vieressä ja ampiainen päätti lentää ohimon viereen.
Minä vaistomaisesti huitaisin,enkä mitenkään kevyesti,vaan takalaittomalla.
Huitaisin vieressä olevaa miestä olkapäähän ja kauhuissani pyytelin anteeksi tapahtunutta.
Miestä vaan nauratti ja sanoi ,että ei käynyt kuinkaan.

Myöhemmin kävelimme reissumiehen kanssa katselemaan muita kohteita ja tämä kyseinen mies tulee vastaan,
Mies tuumasi reissumiehelle ,että on sulla tulinen muija.Häntäkin kuulema huitaisi ihan poistiekseen.
Minä siinä nolona vielä selittämään jotain ampiaisista.
Mies nauroi ja toivotteli hyvät päivän jatkot.

Muita haavereita ei tällä kertaaonneksi sattunut.

Menkää ihmeessä käymään huutokaupassa.Se on tosi kivaa.


Terveisin KIRSI

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti