lauantai 26. syyskuuta 2015

SYYS KERINTÄ

 Tämä olikin ensimmäinen kerta ,kun keritsin lampaani ihan itse.

Varpu tuli avustamaan kiinnipitämisessä ja homma sujuikin yllättävän hyvin ,näin ensikertalaisilta.
 Kaikkein vaikein homma oli saada lampaat ulos navetasta,mutta otettiin koiran hihna avuksi ja saatiin kovan vääntämisen kautta yksi kerrallaan leikattavaksi.
 Mustan Sannin kanssa siis harjoiteltiin ja pari haavaa tuli,mutta muut onnistuivat jo paremmin.
 Hertta oli jo huomattavasti nopeammin keritty ja muut aina nopsammin.
 Eihän nämä nyt ihan ammattilaisen keritsemiltä näytä,mutta villat on paperisäkeissä ja tytöt näyttävät ihan hyviltä.
 Selkä tässä hommassa joutuu koville ja muutaman kerran taisi Varpun varpaat jäädä sorkan alle.
Muuten haavereilta vältyttiin.
 Olen niin tyytyväinen kun homma onnistui ja keväällä ehkä olen jo nopeampi ja taitavampi.
 Lampaat tuijottelivat leikattuina toisiaan ja innostuivat puskemaan ,kun olisivat ihmetelleet,että kukas sinä oikein olet.

Varsinkin musta Sanni puski jokaista vuorollaan.
 Nyt on likoilla viileämpi olo ja voivat alkaa kasvattamaan uutta villaa talveksi.

 Pikkutytötkin ovat nyt niin pienen näköisiä.
Kyllä tuli niin onnistunut olo kun kykenin tähän hommaan

T: KIRSI

maanantai 21. syyskuuta 2015

LÖYTÖJÄ

 Tässäpä näitä löytöjä myyjäisistä.
Kirjoja tietysti,sillä ne jäävät näppeihin joka paikasta.
 Lasta pihlajasta valmistettu
 Korvakorut ovat heikkouteni ja nämä Knitting Qveen korvikset olivat käsityöläiselle löytö
 Ja muumimamma käsilaukku.
Aion todellakin käyttää tätä,vaikka mieleeni tuli mummoni käsiveska kuusikymmen luvulta.
Lapsilta tuli kyllä kommentteja ,mutta Äitit saa olla vähän pöllöjä =)
Ja vielä arpajais voittona tulitikkuaskin kotelo keramiikkaa.

Kaikki 16 euroa,joten halvalla pääsin


Terveisin KIRSI

sunnuntai 20. syyskuuta 2015

KYLÄTORILLA RUUHIMÄESSÄ

 Täällä Ruuhimäessä järjestetään aina näin syksyllä kylätori.

Sinne minäkin suuntasin taas iloisin mielin.
Miniä lähti myös myymään lastentarvikkeita kaveriksi.

 Myyjiä oli mukavasti ja myytävien kirjo laaja.
Kaikkea sai ostettua mitä halusikin.
 Kädentaitajia oli useampia paikalla ja tuotteet huippuluokkaa.
Kyllä on Ruuhimäessä osaavia ihmisiä.


 Tämä pöytä oli minun suosikkini.
Vanhempi pariskunta möi miehen veistämiä paistinlastoja ja tyttärensä tekemää keramiikkaa.
Joka vuosi ostan muutaman lastan ja mietin miten tuo pariskunta onkaan herttaista väkeä.
Kovasti kiittelevät ostajia ja hymyilevät lempeästi.
Ihanaa asiakaspalvelua.



 Välillä tuli pienimmän myyjän ruoka aika ja miniä kipaisi sisälle aukaisemaan maitohanat.
Taas jaksoi poika hymyillä ,kun masu oli täynnä.

 Isompia poikia välillä vilutti ja koppasivat isänsä ja papan takit lainaksi.
Kaikki meidän lapset kävivät torilla ja sekös äidin sydäntä lämmitti.
Mukavaa kun jaksavat näitä vanhan muorin touhuja tukea,
Piti vielä ottaa tämä kuva Ruuhimäen lasten päiväkoti askarteluista.
Minusta tämä oli mainio taulu luonnon antimista ja kaunis.

Olipa mukava päivä  T:KIRSI

sunnuntai 6. syyskuuta 2015

PUOLUKOITA JA PUNAVIINIÄ

 Ihana päivä käydä marjassa.
Aurinko lämmitti mukavasti ja marjoja on niin paljon ettei tarvitse etsiä.

Vielä oli mustikoitakin ja keräsin poimurin täyteen niitäkin .
Ja vielä ovat hyvän makuisiakin.

Tullessa kävin kanalassa ja siellähän oli Tilda neito muninut munan,jonka nappasin matkaani.
 Kurpitsa oli kasvanut hyvän kokoiseksi ja joutaa paloiteltavaksi ja pakastimeen.
Siitä tulee vielä monta maukasta piirakkaa talvella.
 Osan puolukoista keitin jo hilloksi,mutta hillosokeri loppui kesken.
Huomenna homma jatkuu.
 Tässä sitä taas oli touhua tälle päivälle.

Reissumies sai Ranskan tuliaisia sisareltaan ja taidamme päivän päätteeksi maistaa lasilliset ja nauttia kauniista illasta.
T: KIRSI

perjantai 4. syyskuuta 2015

KIVIÄ JA VETTÄ

 Kiviaita valmistuu hitaasti,mutta varmasti.

Naapurin Mikko toi suuremmat kivet koneella ja reissumies on kelkkonut mönkijän peräkärryllä pienempiä lisää.
Vielä saa paljon kiviä hakea,mutta pikkuhiljaa hyvä tulee.
 Lähdettiin Huttusen kanssa katsastamaan onko lampeen valunut lisää vettä.
 Hyvin on pinta noussut ja päästään kohta reunoja siistimään.
 Saas nähdä mitä tuohon vielä keksitäänkään.
Jotain ihania kasveja ainakin ajattelin laittaa ja kiviä titenkin.
kivet ovat mieleisiä.Tykkään niistä.
 Huttunen kulkee mukana  ja nauttii metsäreissuista.
Ei haittaa ,vaikka reissumies päristelee mönkijällä vierestä.
Meillä on ihan omat retkemme.
Välillä kissaa pitää silitellä ja rapsutella ja taas matka jatkuu.
Kissa on varsinainen päällysmies ja joka hommassa mukana.
Kivisiin tunnelmiin T:KIRSI