perjantai 7. lokakuuta 2016

ELÄMÄ JATKUU

 Mäkelän Torpalla on sattunut ja tapahtunut  ja kirjoittaminenkin on jäänyt tältä kesältä olemattomiin.

Vanha poika Onni siirtyi vihreämmille niityille 10 ja puoili vuotiaana.
Suru oli suuri ja ikävä jäi .
Onnin maksa lakkasi toimimasta ja koiranpoika heikkeni nopeasti.
Kuulo meni jo aiemmin ja käveleminenkin alkoi olla verkkaisaa,
25.7 tuli sitten se päivä,kun Onni ei enää jaksanut nousta ja oli lähdettävä hakemaan eläinlääkäristä se viimeinen rokotus.
Laitettiin hauta tuohon pihaan ja istutin särkyneen sydämmen pojan muistoksi.
Onni olikin oikea koirien koira ja muistot ovat lämmittäneet kaikkine kommelluksineen mieltä.
Ei hauku vanha enään kanoja ja fasaaneja,mutta tassunjäljen jätti sydämeeni.


.

 Mutta,elämä jatkuu ja meille muutti pieni irlanninsetteri joka sai nimekseen Poika.
 Vanhat pojat ihmettelivät uutta tulokasta ja äkkiä se kävi  ,että poika sulautui laumaan.
Villi Poika saa säpinää torppaan ja vanhemmat koirat kouluttavat sitä oppimaan tavoille.
 Vielä on kaikki Pojalle uutta ja ihmeellistä,mutta istumaan ollaan jo opittu ja luoksetulokin onnistuu vaikka ikää on vasta 13 viikkoa.

 Uusi perheenjäsen siis on saapunut taloon ja tästähän nämä tarinat vaan jatkuvat.
T;KIRSI

sunnuntai 5. kesäkuuta 2016

pAREMMILLE PAHNOILLE

Tänään oli taas se päivä mitä vähiten odottaa täällä maalla,nimittäin paskapatjan ulos heitto.
Onneksi poika tuli äitiään auttamaan ja saatiinkin yhdellä rykäsyllä koko homma tehtyä.

Reissumies kuskasi paskaa kasalle ja osa työnnettiin luukusta lantalaan.
Sitten pesuhomiin ja nyt odotellaan kuivumista,että saadaan puhtaat pahnat lattialle.

Syksyllä on kyllä osa poistettava tällä kertaa. Ei ole niin kova homma ensi keväänä.

Paska homma ,mutta tulipahan tehtyä.

T;KIRSI

Kiitos vielä meijän Antti avusta











tiistai 22. maaliskuuta 2016

INSPIRAATIO

 Se todella iski,liekkö syynä kevät vai luontainen hulluus.
Reissumies toi tuliaisiksi mustia tussikyniä ja siitä se sitten lähti.

Ilta meni piirtäessä ja tässä tulos  T:KIRSI


perjantai 18. maaliskuuta 2016

UNIKAVERIT

 Pääsiäinen tulee ja pienet pojat tuli mummun ja papan luo yökylään.
Toiselta puuttui unikaveri ja eihän sitä ilman voi nukkumaan mennä.
 Mummu etsi kankaita ja Tilda-kirjan esiin ja kanan kaavat  paperille.
Ompelukone hurisemaan ja kanat kainaloon.
Hyvin tuli uni ja hyvä mieli pienille .



T: KIRSI

lauantai 5. maaliskuuta 2016

JOTAIN KIVAA

 Nämä matkalaukut ovat kutkuttaneet mieltä jo pitkän aikaa ja siinä ne nyt nököttävät.

Hyvät säilytyspaikat käsityölehdille ja muulle, mikä pitää laittaa pois näkyvistä pölyä keräämästä.

Tämä kevät on sellaista aikaa ,että tekee mieli uudistaa sisällä ja alkaa suunnittelemaan uloskin kivaa uutta.
Pelakuut kellarista pöydälle ja siemeniä ostelemaan.
Laattojakin pitää alkaa valamaan ja mitä muuta kaikkea.
Ei malta vaan olla kun niin kaikkea pyörii mielessä.

 Tällaisia kirjanmerkkejä näin tuolla käsityösivuilla ja pitihän sekin kokeilla.
Annoin tyttärelle  ja tykkäsi kovasti.

Mitähän sitten alkais...

T: KIRSI



maanantai 29. helmikuuta 2016

SENIORI ELÄMÄÄ

 Hei taas täältä Mäkeläntorpalta !

Meillä ollaan vietetty hyvinkin rauhallisia päiviä nykyään.
En viitsi enään ajaa fasaanejakaan takaa,kun emo hommasi noita kanoja ihan tuohon talon viereen.
Niitä on ihana käydä säikyttelemässä aidan takaa.
Menisin kyllä aitaukseenkin,mutta emo on niin tarkka mokomista tipusistaan,ettei päästä.
 Minulla oli kymmenen vuotis syntymäpäivät pari viikkoa sitten ja juhlittiin oikein maksalaatikon voimin.
Ihmettelinkin,kun heti aamusta jääkaapista kaivettiin oikein neljä rasiaa ja saatiin poikien kanssa jokainen oma maksalaattikko.
Hyvää oli ja olisin kyllä ottanut toisenkin,mutta ei ollut enempää.
 Sitte päiväunille.
On alkanut nykyisin ramasemaan usein ja olen ruvennut kuulema kuorsaamaan erittäin voimallisesti.
Itse en kyllä ole huomannut,mutta emo joskus kutittelee leuan alta ja sanoo,että koitas nyt että kuullaan telkkariakin.
Kumpi se nyt sitten on tärkeämpää,tuo mölyloota vai tällainen suloinen karvapallo?
 Kaikenlaista vaivaa on tullut.
Kuulo on kuulema huonontunut ja nenän päälle alkanut kasvaa jotain naavaa.
Parit ylimääräiset epilepsiakohtauksetkin on tullut.mutta niistä minä itse en muista mitään.
Herään aina emon sylistä ja sitten mennään kiireellä ulos ,koska suoli tyhjenee rytinällä.

Eilen illalla nukuin niin sikeästi kammarin matolla,että emo oli huudellut monta kertaa minua makkariin nukkumaan,mutta en kuullut.
Sitten se oli taputellut ja ottanut minut syliin ja minä poika olin kuorsannut vielä silloinkin.
Kun emo laski minut sängyn päälle ihmettelin,että missäs nyt ollaan,mutta tuttu sänkyhän se siinä ja pistin silmät kiinni ja jatkoin uniani.
Mitä siinä ihmettelevät.
Kun nukuttaa niin silloin nukutaan.


 Tänä aamuna heitin pienet kiepit tuolla metsän reunassa,mutta mukava oli palata tuvan lämpöön ja ottaa taas pienet päikkärit.

Älä emo huolehdi,ei sitä vanha poika enään jaksa samaan tahtiin kuin pentuna.
Ollaan vaan lähekkäin ja nautitaan.Se riittää.
Terveisin Jenkkipoika Onni

keskiviikko 17. helmikuuta 2016

OMPELUKONEEN HURINAA

 Tällä kertaa ompelukone on hurissut tuossa pöydällä.

En ole tehnyt pitkään aikaan vaatteita,enkä mikään mestari tässä hommassa olekkaan,mutta nyt innostuin.
Sain ison pinon kankaita ja pyörittelin niitä käsissäni ja siitä se sitten lähti.

Kaavoja ei tietenkään ollut joten sellaisella mutu tuntumalla.
Lasten housuihin piirsin itse kaavat ja mekkoon otin vanhan tunikan malliksi.
Kyllä niistä ihan pidettävät vaatteet tuli,ja taidampa alkaa miettiä mitä seuraavaksi ompelisin.

T: KIRSI


maanantai 1. helmikuuta 2016

TÄHTIMATTO

 Siinä se nyt on viimeinkin valmiina,minun tähtimattoni.

Kaksi viikkoa nyhersin sitä telkkaria katsellessa ja välillä niskat huuti hoosiannaa.
Kipugeeliä niskaan  ja tässä on tulos.

En löytänyt tarpeeksi isoa tähtimallia ,joten suunnittelin itse ja olen aika tyytyväinen tulokseen ja niin tuntuvat olevan nuo koiran pojatkin.

Aikamoinen määrä siihen upposi vanhoja trikoo T-paitoja,mutta kyllä kannatti väkertää. 

T: KIRSI

keskiviikko 20. tammikuuta 2016

KEITTIÖ

 Jos jotain hyvää haluaa etsiä näistä paukkuvista pakkasista,niin kyllästyneenä ainaiseen sisällä oloon tulee tehtyä asioita,jotka jäävät muuten tekemättä.
 Ompelukone on surissut tämän päivän  ja keittiö sai liinat pöydälle ja verhon.
Saimme joskus kahden peiton pussilakanan lahjaksi,mutta meillä on molemmilla omat täkit,joten sille ei ole löytynyt käyttöä.

Vuosia tuolla kaapissa paketissa ollut ja nyt keksin mihin sitä tarvitaan.

Kangasta oli niin paljon,että ompelin  vielä yhdeksän istuintyynyä grillikodalle.
 Innostuin kuvailemaan muutenkin ja tässä kuvia keittiöstä.






 Huttunen ei ymmärtänyt emon kuvaamista ja haukoitteli tympääntyneenä.
Ruokaa oli vailla ja saikin kun kuvat oli otettu.

Tällaista se teetättää pakkaspäivänä.


T: KIRSI

torstai 14. tammikuuta 2016

PIHASAUNAAN VERHOT

 Pyrytti niin kylmästi eilisen päivän ,ettei tehnyt mieli nokkaa ulos näyttää,paitsi tietysti pakolliset eläinten kanssa.

Sain aikaiseksi kuitenkin täällä sisällä jotain.

Ompelin pihasaunaan verhot ja tein istuityynyt.
 Tuo toinen verho näyttää lyhyemmältä,mutta ei se ole.
Reissumies on viritellyt radion antennijohtoja ikkunalautaan ja tässä tulos.

Tuntuu kun olisi ihan eri sauna ja olen tyytyväinen.
 Lunta satelee vielä hiljalleen ja huomennahan se alkaa taas pakkaset.
 Mukavaa päivää teille kaikille T;KIRSI