perjantai 18. joulukuuta 2015

REISSUMIEHEN JOULULAATIKOT

 On ihanaa omistaa mies ,joka nauttii ruoan laitosta.
 Joululaatikot syntyvät käden käänteessä,ja on mukava seurata vierestä tuota touhuilua.

Pääsin auttamaan juuresten kuorimisessa,mutta muuten piti pitää näpit kurissa.
 Porkkanalaatikot ovat jo paistumassa ja tänä jouluna saamme maistaa punajuuri,bataatti aurajuusto laatikkoa.
Luulen että se on hyvää ja toteutuu myös ensi vuonna.
 Sitten vielä tämä aine ,jota ei laitettu  laatikoihin ,vaan Reissumies nautiskeli kaikesta  täysin rinnoin.
Mukavaa joulunalusviikkoa T:KIRSI

keskiviikko 16. joulukuuta 2015

ROSKAKATOS

 Tässä tämä nyt seisoo portinpielessä,meidän uusi roskakatos.
 Kauan sitä haikailin ja viimein sain kun oikein osasin pyydellä.
Tämä onkin oikein englantilainen puhelinkoppi,mikä on ollut joskus Rossossa rekvisiittana.

Piti vielä navetta reissulla käydä kuvaamassa,kun Reissumies oli käynyt viemässä sinne kynttilälyhdyn palamaan.
 Tyttöjen iltatoimet ovat aina samat.
Ensin on halittava jokainen vuorollaan ja puhuttava mukavia.
Sitten otetaan rehua ja vähän kauroja ja uutta vettä yöksi.
Heiniä vielä laariin ja yö voi alkaa.

Hyvää yötä likat <3

 Kanalassa odotellaan jo ruuantuojaa innolla.
Siellä on nyt pienimmäinen Kielo alkanut munimaan.
Viikon verran on munia tullut,mutta pieniä ovat vielä.
Jospa ne siitä kasvavat,kun kanakin kasvaa,
 Siinä se pihasauna lämpiää meitä odotellen,joten saunaan ja iltapuuhin on meidänkin jo alettava.
T:KIRSI

sunnuntai 15. marraskuuta 2015

VALOA PIMEYTEEN

 Ihania ideoita taas valoille.
Minä päädyin näihin kanamunakennoista tehtyihin.

Leikkasin kukan muotoon ja maalasin vesiväreillä.

Ihania ja helppotekoisia.
Kokeilkaapas
T: KIRSI

perjantai 23. lokakuuta 2015

ETEISEN KAAPPI

 Tänään aamupäivällä reissumies karautti tyttären koululle,hakemaan meille eteisen naulakkokaappia.

Varpu teki sen näyttötyönä ja saikin hyvät arvostelut.
Kaappi oli juuri sellainen kun halusinkin.

Peiliovet, harmaa ja vanhan näköinen. Täytyy sanoa että kuvissa ei saa oikeutta.Paikan päällä näyttää vieläkin paremmalta.
 Asennuksessa kesti jonkin aikaa kun on ilmeisesti lattiassa heittoja,mutta nyt on kaappi paikallaan .

Olen kyllä ylpeä tuosta pentusesta ,että osasi meille tämmöisen tehdä. 

T: KIRSI







tiistai 20. lokakuuta 2015

VILLATAKIT MOLEMMILLE

 Nyt taas langat saa kyytiä ,kun kelit kylmenee.

Neuloin villatakit meille molemmille.
Eipähän meitä talvella palele kun ollaan pihalla.

Kiitos vielä Sarille ihanista langoista.
Vielä niitä jäi sukkiinkin,niin saadaan jalatkin pysymään lämpöisinä.

Me ollaan reissumiehen kanssa niiiiin samikset <3


T: KIRSI

sunnuntai 18. lokakuuta 2015

PIHAHOMMIA

 Tänään oli hyvä päivä katkoa kuihtuneet kukat kukkapenkeistä.

Pidin siis pihatalakoot.


Osallistuja oli yksi ihminen,eli minä ja kuusi lammasneitoa.
 Reissumiehen aika menee tuolla kodalla ja ei jouda meidän porukkaan.
Nytkin rakentaa sinne rappusia,että emäntä saa viritellä lyhtyjä iltojen hämärään.
 Tytöt olivatkin innokkaita auttajia ja söivät omenapuun lehtiä ja kukan varsia.
 Ruskea pikkulammas Ilona oli innoissaan ,kun pääsi pihanpuolelle ja juoksi rinkiä ja sai välillä muutkin loikkimaan erinäisiä hyppyjä.
Mukavaa tuntui olevan myös päästä kuistille.
Siellä piti käydä kopsuttelemassa useaan kertaan.

 Hyvin toimi homma näin ja tytöillä tuntui olevan hauskaa.
Varsinkin ,kun työnsin kottikärryja piti juosta niin läheltä ,että siinä olikin emännällä tasapainottelemista,että pysyi pystyssä.


Onnia ei tämä järjestely miellyttänyt yhtään.
Lampaat juoksivat kohtI niin ,että piti ihan pelätä.
Onni siirrettiinkin sitten toiseen naruun kiinni ,niin sai olla poika omassa rauhassa.

Mukavat oli talakoot.
T: KIRSI

perjantai 16. lokakuuta 2015

PÖLLÖKELLO

 Reissumies teki retken lapsuutensa maisemiin Keiteleelle mummolaansa.

Tila oli metsittynyt ja talo puiden peittämä,mutta avaimella pääsi vielä sisään.
Anoppi ja enonsa olivat mukana ja oli kuulema ollut mukava reissu.

Tällainen pöllökello oli siellä pölyn peitossa ja takakansi irronnut.
Kello ei ollut käynyt kahteenkymmeneen vuoteen.

Kotiin tultuaan reissumies putsasi ja laittoi takakannen paikoilleen ja kuinka ollakkaan kellohan lähti käymään.

Silmät liikkuvat puolelta toiselle sekunttien juostessa.
Ihana vanha kello on nyt meillä olohuoneen seinällä ja toi reissumiehelle paljon muistoja mieleen.

Anoppi on kuulema opetellut kellon juuri tästä kellosta joten kellolla on aika paljon ikääkin.

T:KIRSI

maanantai 12. lokakuuta 2015

PIILOSSA METSÄN KESKELLÄ

 Siitä se ajatus sitten lähti ja siinä se nyt on melkein valmiina ,meidän grillikota metsän keskellä.
 Talakooporukka tuli taas viikonloppuna meitä auttamaan ja johan oli sutinaa.
Minä toiminkin vellinkeittäjänä ja kävin välillä  vaan tarkastamassa tulosta.
 Kovasti teki porukka hommia ja oli aika kylmä ilma.
Välillä tekivät tulet makkaranpaistoa varten ja kävivät kahvittelemassa,mutta niin on kota pystyssä ja se on ihana.
 Vilho ja pappa koeistuivat kodan, vaikka vielä lattiat puuttuu,mutta tunnelma on sitäkin mukavampi.
 Tänään reissumies haki jo valttia ja kodasta tulee ladonharmaa.
Sulautuu mukavasti tuonne metsään.
Luulen ,että täällä tulee istuttua usein makkaraa paistellen,niin kesällä kuin talvellakin.

Syksyisin tunnelmin KIRSI

perjantai 2. lokakuuta 2015

VANHA IKKUNA

 Taas pisti silmään tuolla riihessä nuo vanhat ikkunan karmit.
Olen niitä jo useimmin pyöritellyt ja nyt sitten toin  pois.

Harjasin teräsharjalla puhtaiksi ja laitoin narut.

Reissumies naputteli taulukoukut ja asensi virityksen seinälle ja ihmetteli mitä ihmeen hommaa tää taas onkaan.

No ,sehän on muistitaulu ja saa siihen roikkumaan kaikkea muutakin kivaa.
T: KIRSI